Kennelistä

 

Riihisillan kennel on pieni kotikennel Uudessakaupungissa. Asumme vanhassa talossa maaseudun rauhassa pellon ja metsien ympäröimänä. Kotona meillä on viisi koiraa: Siiri, Maaru, Muru, Jykke ja Riina. Sijoituskoiria on muutama. Pentuja on silloin tällöin tarkoin harkitusti, ei edes joka vuosi. Kennelnimi Riihisillan on anagrammi koiriemme Siirin ja jo edesmenneen Hillan nimistä.

Meillä asuu minun lisäkseni aviomieheni Tapio ja Ilona-tyttäremme. Pojillamme on jo omat perheet. Kaikilla heillä on luonnollisesti koiria, ja kun kokoonnumme koko "klaanin" voimin meillä, pihallamme juoksentelee yhteensä 11 koiraa. Onneksi ne kaikki pärjäävät keskenään. Koiramme ulkoilevat pääasiassa vapaana. Tilaa toisin riittääkin reilun puolen hehtaarin tontillamme ja sen ympäristössä. Koiramme yöpyvät aina kanssamme sisällä, vaikka päivisin paljon ulkosalla oleilevatkin.

Mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen koira oli Kreeta -rottweiler. Kreeta tuli meille jo opiskeluaikoinamme ennen kuin meillä oli lapsia. Kreetan kanssa harrastimme hieman jäljestystä ja jopa kilpailimme. Lasten myötä ja keskeneräisten opintojen vuoksi harrastaminen kuitenkin hiipui. Parikymmentä vuotta pitäydyimme rottweilereissa, kunnes Minnin kuoltua 2002 vaihdoimme lapinkoiraan. Mieheni lapsuudenkodissa oli ollut pystykorvaisia koiria ja hän oli kiinnostunut niistä.  Niin meille tuli Siiri. Emme ole valintaamme katuneet, vaikka rakkaus rotikkaa kohtaa säilyykin.

Kasvattajana pidän tärkeimpänä koiran terveyttä ja hyvää luonnetta. Nämä ovat asioita, jotka ovat arjen kannalta merkitseviä. Koiran kaunis ulkonäkö on sitten ekstraa ja joka tapauksessa mielipidekysymys. Yritän harkita kaikki yhdistelmät hyvin tarkkaan ja selvittää vanhempien sukujen terveystilanteen parhaan tietämykseni mukaan. Aina tämä salapoliisityö ei ole suinkaan helppoa ja yllätyksiä voi tulla eteen myöhemminkin, vaikka parhaansa olisikin yrittänyt.

Kaikki pennut ovat suloisia, mutta suurimman osan elämästään koira on aikuinen. Koiran ottamista harkitsevan kannattaisikin tutustua rodun aikuisiin edustajiin. Meidän koiriimme voi tulla tutustumaan sopimuksen mukaan. Puhelimitse minut tavoittaa arkisin klo 15 jälkeen.

Olen Suomen Kennelliiton, Lappalaiskoirat ry:n ja  Paimensukuisen lapinkoiran seuran jäsen. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen ja toimin myös Kennelliiton valtuuttamana tunnistusmerkitsijänä.